Yleisiä kysymyksiä kävelemisestä

Ei aikaa kävellä

Haluaisin antaa lapseni kävellä kaikkialle, mutta se ei ole käytännössä mitenkään mahdollista, koska elämämme on niin kiireistä. Meillä on aina kiire jonnekin, eikä meillä ole aikaa kulkea yhtä hitaasti kuin kuopuksemme, jos antaisimme hänen kävellä kaikkialle. Mikä neuvoksi?

Ihmisten elämä on toki nykyisin kovin kiireistä ja muuttuu vielä kiireisemmäksi perheen kasvaessa. Olet oikeassa, ettei käytännössä ole mahdollista kävellä kaikkialle. Joskus paikasta toiseen on päästävä nopeasti. Siksi on hyvä pyrkiä tietoisesti löytämään aikaa pienen lapsen kävelylle. Tämä kävelyaika ei kuitenkaan voi olla silloin, kun teillä on kiire paikasta toiseen. Sen täytyy olla hetki, jolloin pystyt antamaan lapsen kävellä omaa tahtiaan. Taaperon kävelyssä ei ole kyse siirtymisestä paikasta toiseen. Siinä on kyse omaan tahtiin kulkemisesta ja matkan varrella huomion kiinnittävien asioiden tutkailemisesta. Järjestä aikaa kävelyille taaperon kanssa. Anna hänen määrätä tahti ja päättää, milloin hän haluaa pysähtyä, mitä hän haluaa katsella ja miten pitkälle hän haluaa kulkea.