Kuinka auttaa lasta juomaan itse

Valmistele lapsen ympäristö

  • Hanki lapselle pieni juomalasi heti kun hän oppii pitelemään esineitä kahdella kädellä. Lapsi tuntee itsensä ”isoksi”, kun saa oikean lasin eikä pulloa tai nokkamukia. Lapsesta tuntuu hyvältä, kun häneen luotetaan tällä tavoin.
  • Hanki lapselle myös pieni kannu, joka on tarpeeksi kevyt ja jonka kädensija on sopivan kokoinen, jotta lapsi pääsee kaatamaan omat juomansa lasiin.

Näytä lapselle, kuinka lasista juodaan

  • Näytä lapselle hitain ja selkein liikkein, kuinka lasista otetaan kiinni kahdella kädellä ja kuinka se nostetaan huulille juomista varten.
  • Kun lapsi oppii juomaan lasista, voit laittaa pieneen kannuun vähän mehua, vettä tai maitoa ja näyttää, kuinka se kaadetaan kannusta lasiin.

Järjestä aikaa

  • Vesi valuu aluksi juodessa pitkin lapsen leukaa ja läikkyy, kun hän kaataa sitä kannusta. Tämä on aivan luonnollista, kun lapsi opettelee uutta taitoa. On helpompi pysyä myönteisellä mielellä lapsen harjoitellessa juomista kun muistaa, että virheistä oppii paremmin kuin onnistumisista.

Näytä, kuinka juomaa kaadetaan:

  • Laita kannuun hiukan vettä.
  • Tartu toisella kädellä kannun kädensijaan ja ota toisella kädellä kiinni kaatonokan alta.
  • Vie kaatonokka lasin keskikohdan yläpuolelle ja kaada hitaasti.
  • Aseta kannu takaisin pöydälle.
  • Tartu juomalasiin kahdella kädellä ja juo siitä hiukan.
  • Kun katat kannun ja lasin pöytään, kanna ne erikseen yksi kerrallaan ja näytä, miten kannua ja lasia pidellään kahdella kädellä.