Kannusta lasta äläkä pelkästään jakele tyhjiä kehuja

Valmistele lapselle ympäristö, joka kannustaa häntä tietoiseksi omista teoistaan

  • Hyvää tarkoittavat vanhemmat kehuvat lastaan usein liikaa yrittäessään kehittää lapsen itsetuntoa: “oletpas sinä hyvä kiipeilijä”, “oletpas sinä taitava piirtäjä”, ”osaatpas sinä istua nätisti hiljaa”. Tällaiset kommentit eivät kuitenkaan ole täysin vilpittömiä, ja lapsi oppii niistä odottamaan kehuja viitsiäkseen tehdä asioita. Kun aikuinen kehuu lasta esimerkiksi kasvisten syömisestä tai kenkien jalkaan laittamisesta, hän itse asiassa tarkoittaa, että lapsi teki, mitä aikuinen halusi. Lapsi tunnistaa jo pienestä pitäen, milloin kommentit eivät ole vilpittömiä ja milloin häneen yritetään vaikuttaa.
  • Nykyinen lasten ylikehumisen kulttuuri antaa tutkijoiden mukaan lapselle sen kuvan, että hänellä on elämässä oikeus kaikenlaisiin asioihin riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän hän on itse tehnyt asian eteen. Lapsen ylikehuminen hämärtää lapsen omanarvontuntoa, koska hänen on vaikea arvioida, kuinka taitava hän on jossakin asiassa, jos aikuiset koko ajan kehuvat, kuinka hienosti hän osaa sen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lasta saisi kannustaa. Myönteiset kommentit ovat lapselle aivan yhtä tärkeitä kuin aikuisille esimerkiksi silloin, kun kollegat tai perheenjäsenet arvostavat panostamme.
  • Miettiessämme tapoja kannustaa lasta meidän täytyy opettaa itsellemme uusi lähestymistapa, jottemme sorru nykyisin niin yleiseen kehumistyyliin.

nna lapselle mahdollisuuksia alkaa tiedostaa omien tekojensa vaikutuksia

  • Keskity tekemiseen tai yrittämiseen, älä tekijään
    Sen sijaan, että sanoisit ”oletpas sinä hyvä apulainen”, sano ”kiitos, kun katoit pöydän.” Sen sijaan, että sanoisit ”oletpas sinä hyvä pilkkoja”, sano ”kiitos, kun pilkot porkkanat ruokaa varten.”
  • Tue myötätunnon kehittymistä
    Sen sijaan, että sanoisit “oli kiva, miten sinä lohdutit Annaa”, kiinnitä lapsen huomio siihen, miten hänen tekonsa vaikuttaa toiseen ihmiseen: “Näetkö, miten Anna lopetti itkemisen, kun toit hänelle nenäliinan ja halasit häntä? Hänellä on varmaan jo parempi mieli.” Tämä on aivan eri asia kuin kehuminen, jossa painottuvat kehujan tunteet.
  • Tarkkaile hiljaa
    Lapsi ei odota kehuja. Saatat yllättyä, kuinka paljon pitkäjänteisemmin lapsi työskentelee ja leikkii, kun pysyt aivan hiljaa.
  • Ilmaise kiitollisuutesi
    Kun teillä on kiire, älä sano, että: ”Me myöhästymme kohta, koska sinä hidastelet. Laita nyt äkkiä takki päälle”, vaan sano: “Sinä autat meitä ehtimään hammaslääkäriin ajoissa, koska laitat itse takin päällesi.”
  • Havainnoi, älä arvioi
    Kun taapero rakentelee palikoilla, älä sano, että “palikat ovat levällään pitkin lattiaa”, vaan “sinulla onkin kaikki palikat käytössä”. Havainnointi saattaa saada aikaan kiinnostusta ja pohdintaa, mutta arvostelu saattaa lannistaa.
  • Anna tilaa itsearvioinnille
    Sen sijaan, että sanoisit “tykkään maalauksestasi tosi paljon”, sano “sinä olet piirtänyt koko vasemman puolen täyteen”. Tämä kiinnittää lapsen huomion maalaukseen eikä sinun mielipiteeseesi siitä. Sen sijaan, että sanoisit ”onpa hieno hevonen” [mikä ei edes saata olla kovin rehellinen mielipide], sano “sinä maalasit punaisen hevosen”. Tämä saa lapsen arvioimaan itse omaa maalaustaan eikä keskittymään sinun arvioosi hänen maalauksestaan.
  • Usko, ettei lasta tarvitse palkita
    Toiminta, johon pieni lapsi paneutuu, on jo itsessään palkitsevaa. Kun lapsi opettelee kuorimaan banaania, mukavaa siinä on kuoren irtoaminen siisteinä suikaleina, hedelmälihan esille saaminen ja sen syöminen. Kun lapsi kaataa koirankuppiin ruokaa, paras palkkio lapselle on nähdä koiran säntäävän paikalle iloisesti häntäänsä heiluttaen.
    Tutkijoiden mukaan palkkioilla voi lapsen motivoinnin sijaan olla itse asiassa päinvastainen vaikutus. Palkkiot heikentävät lapsen sisäistä motivaatiota. Lapsi osaa jo aivan pienestä pitäen päätellä, että jos jonkin tekemisestä pitää saada palkkio, sen tekeminen ei todennäköisesti ole kovin mukavaa!
  • Usko, ettei rangaistuksista ole hyötyä
    Rangaistuksista lapsi oppii, mitä ei saa tehdä – ei mitä pitäisi tehdä, ja siksi ongelma usein paisuu entistä suuremmaksi. Pieni lapsi saattaa usein muistaa rangaistuksen, muttei osaa yhdistää rangaistusta tekoon, joka johti siihen. Lapsi, jota on rankaistu, saattaa tuntea olonsa voimattomaksi, nöyryytetyksi, uhmakkaaksi tai katkeraksi.
    Tutkimusten mukaan rangaistusten lyhytaikainen vaikutus on ei-toivotun käytöksen loppuminen, mutta niillä ei kuitenkaan ole pitkäaikaisvaikutuksia käyttäytymiseen. Kun lasta rangaistaan, aikuinen ratkaisee ongelman lyhyellä aikavälillä, mutta lapsi itse ei opi ratkaisemaan ongelmia pidemmän päälle.
    ’Jäähylle’ käskeminen on nykyisin yleinen tapa hallita lapsen käytöstä. Lapsi komennetaan yleensä jäähylle tuolille, toiseen huoneeseen tai muuhun paikkaan tietyksi ajaksi rauhoittumaan ja miettimään käytöstään. Ongelmana tässä on se, että jos lapsi kykenisi miettimään käytöstään, hän ei luultavasti olisi alun perinkään käyttäytynyt ei-toivotulla tavalla. Ja mikä tärkeämpää, jäähylle joutuminen ei mitenkään auta lasta oppimaan hallitsemaan käyttäytymistään sisältä päin.

Anna lapsen tietoisuudelle aikaa kehittyä

  • Lapsi tarvitsee aikaa tullakseen tietoiseksi omien tekojensa vaikutuksista toisiin ihmisiin. Hän ottaa vasta ensiaskeleita koko elämän mittaisella itseoivalluksen tiellä. Hän alkaa pikkuhiljaa tiedostaa omaa käytöstään ja hallita itseään. Tässä auttaa, kun hänen elämänsä aikuiset pysyvät kärsivällisinä ja auttavat häntä johdonmukaisesti oppimaan tietoiseksi omasta käytöksestään eivätkä ylikehu, arvostele tai kritisoi häntä.